Thaimaa osa 1

Aika päivittää blogia, kun kysyttiin jo, että ollaanko hengissä. Kambodzassa käytiin vielä maan pohjoisosassa Siem Reapissa, joka on maan tunnetuin kaupunki. Siellä on maailmanperintökohde, Angkor Wat ja muut kivitemppelit, jotka aikoinaan rakennettiin kuninkaalle ja myöhemmin pyhitettiin jumalille - nykypäivänä Buddhalle. Vuokrattiin tuk-tuk ja lähettiin kierteleen yheksi päiväksi. Kivitemppelit oli hienoja, vaikuttavia ja kaikki erilaisia. Käymisen arvoinen paikka, vaikka meille riittikin yksi päivä.

Siem Riepistä jatkettiin bussilla matkaa Bangkokiin. Kakkukin pääsi ekaa kertaa Thaimaahan, Pekalle jo kolmas kerta. Rajalla oli ehdottomasti pisin jono tähän mennessä! Maan vaihtaminen kesti muutaman tunnin, mutta lopulta seisoimme passit leimattuna Thaimaan kamaralla. Ihmettelimme passiin leimattua 23.1. päivämäärää kunnes saimme selvitettyä, että maateitse tullessa saa vain 15 vuorokauden leiman. Lentämällä saapuessa saa 30 vuorokautta. Thaimaahan olimme suunnitelleet huomattavasti pitemmän matkan ja niinpä meidän piti tehdä suunnitelma B. Menisimme sittenkin käymään Laosissa ja lentäisimme takas Bangkokiin.

Koko reissun ajan meillä on ollu kova hinku löytää biitsipallo. Kaikki on ollu tähän mennessä niitä kivikovia halpispalloja, eikä ne oo meille kelvannu (niin hienohelmakäsivarret, että ei kestä kovaa palloa). Bangkok oli meidän viimeinen toivomme, sillä jos sieltä ei löydy, niin ei mistään. Suuntasimme kohti kauppakeskusviidakkoa, jossa on ainakin viisi kauppakeskusta vierekkäin. Ensimmäisestä löytyi samoja kivikovia palloja, mutta saimme ohjeet kysyä kahdesta muusta "high standard" kauppakeskuksesta. Vihdoin käveltyämme taas muutaman kilometrin (keskukset ei oo mitään ihan pieniä ja urheilukaupan löytämiseen menee jonkin verran aikaa) löysimme ihka oikean biitsipallon! Niitä oli kaupassa jäljellä yksi ainoa katon rajassa. Pekka innostu vielä tilaamaan biitsijalkapallon, jonka myyjä löysi kuvastosta. Katotaan löytyykö sitä, kun tullaan takaisin.

Bangkokissa muutama päivä vietettyämme jatkoimme matkaa yöbussilla Thaimaan pohjoisosaan Chiang Mai:hin. Yllättävintä oli, että bussi lähti ajoissa ja oli perillä ajoissa! Nukkuminen ei ollu niin mukavaa kuin Vietnamin bussissa aikoinaan, mutta menetteli. Aamulla klo 7 olimme perillä ja ilma oli huomattavasti viileämpää kuin Bangkokissa. Pohjois-Thaimaa on vuoristoista, vihreää ja kaunista. Pekan mukaan ihan erilaista kuin eteläosa. Täällä on paljon erilaisia aktiviteettejä ja halvemmalla kuin etelässä. Pitkät housut ja pitkähianen paita on tarpeen illan viiletessä, mutta päivällä lämpötila nousee 25-28 asteeseen. Varattiin viikko heti kerralla täyteen ohjelmaa.

Lähdimme kolmen päivän vaellusretkelle vuoristoon. Matkaan pakattiin yksi repullinen tavaraa ja jalkaan laitoimme lenkkarit. Turistitaksi tuli noutamaan meidät ja kohta huomasimme olevamme keskellä iloisesti pulppuavaa espanjan kieltä. Matkaseurueessa oli meidän lisäksi neljä argentiinalaista ja kuusi kolumbialaista. Ihan kuin ois hypätty yhtäkkiä keskelle Latinalaista Amerikkaa. Hauska sattuma, koska täällä on muuten näkyny hyvin vähän espanjankielisiä. Orkideafarmilla ja marketeilla vierailun jälkeen taksi suuntasi vuoristoon. Pääsimme ruokkimaan elefantteja ja ratsastamaan niillä. Tämän jälkeen alkoi 1,5 tunnin taivallus ylöspäin vuorelle. Hiki tuli ja hyvältä tuntui. Täällä viileämmässä ilmassa meille suomalaisille liikkuminen tuntuu paljon helpommalta ja luontevammalta kuin tuolla etelän kuumuudessa. Söimme paikallisten tekemän illallisen kynttilän valossa vuoren huipulla ja ihailimme tähtitaivasta nuotion loimussa. Yön vietimme bambumajassa ja meillä oli lämmittäjät toisissamme, koska oli viileää.

Seuraavana päivänä jatkoimme vaeltamista ylösalas mutkittelevaa vuoristopolkua ja vierailimme kolmella eri vesiputouksella. Uimassa tottakai käytiin jäisessä vuoristovedessä! Illalla saavuimme seuraavalle yöpaikalle joen rannalle bambumajaan. Siellä oli mahdollisuus kalastaa bambutikkuun viritetyllä ongella (ainoat kalat mitä näky oli n. neljän sentin sinttejä). Illallinen ja nuotiolla istuskelu jatkui samaan kaavaan kuin edellisenäkin iltana. Tällä kertaa mukana oli myös eurooppalaisia ja australialaisia, joten keskusteluun pystyi osallistumaan. Yö oli karsea. Kostea kylmyys tunki joka soluun (n.10º) ja meillä oli yhdessä kolme vaivaista fleecevilttiä lämmikkeenä. Patja oli niin ohut, että bambun varret tuntui lantion alla. Tuli ikävä untuvaista makuupussia. No, meillä sentään oli pitkät housut mukana toisin kuin eräillä vaeltajilla.

Kolmantena päivänä vaelsimme vain pienen pätkän ja pääsimme laskemaan koskea. Opas ei osannut englantia kuin muutaman käskyn ja nekin niin epäselvästi lausuttuna, että lähes joka kerta piti varmistaa, mitä pitikään tehdä. Karahdimme lähes jokaiseen kiveen kiinni, vaikka kuinka meloimme niiden harvoin annettujen ohjeiden mukaan. Meillä oli veneessä yksi japanilainen n. 65-vuotias mies, joka lensi isoimmassa koskessa suoraan pää edellä veteen. Kakku sai pelastusliiveistä napattua kiinni ja mies roikku kuohuissa mukana muutaman minuutin. Kyllä hirvitti, kun välillä mies jäi kiven ja veneen väliin. Lopulta saimme Pekan avustuksella miehen kiskottua veneeseen ja matka jatkui. Mies selvisi muutamalla naarmulla jalassa, vaikka paljon pahemmalta alkuun näytti. Opas oli hermoromahduksen partaalla kiskoessaan meitä irti kivistä. Koskenlaskun jälkeen Pekka sanoi retkemme oppaalle, että koskenlaskuopas olisi voinut osata englantia vähän paremmin. Tästä mies suivaantui niin että näytti keskisormea, alkoi kiroamaan ja huusi jotain siitä, että kun ollaan vaan maksettu niin vähän reissusta ja mitä te suomalaiset tuutte tänne valittaan. Ihme heppu. Raivostui niin tyhjästä ja täysillä, että ei käsitä. Siinä yritti sitte koko reissuporukka selitellä herralle tilannetta, mutta mikäs siinä enää autto. Vei kyllä fiiliksiä reissusta oikein paljon ja Pekka anto kyllä palautetta toiminnasta tämän jälkeen.

Seuraavana päivänä meillä oli vuorossa Skyline Adventure eli vaijereiden varassa lennettiin ympäri viidakkoa. Aijettä oli nättiä hommaa!! Vaijereita oli yli 30 ja sen lisäksi suoria pudotuksia alaspäin ja erilaisia riippusiltoja. Pisin matka oli 900 metriä ja pudostusta maahan oli korkeimmalla kohalla n. 50 metriä. Kakulla ainaki tuntu mahanpohjassa ja jalat tärisi jännityksestä. Toiminta oli erittäin ammattimaista ja turvallinen tunne oli koko reissun ajan. Suosittelen!

Meillä oli tarkoitus jatkaa matkaa Laosiin kolmepäiväselle retkelle, mutta aamulla Pekalle iski ärhäkkä mahatauti ja ripuli. Ei ollu mitään mahollisuuksia lähteä ja saatiin onneksi pientä korvausta vastaan siirrettyä retkeä päivällä eteenpäin. Päivä meni siis Pekalla sairastaessa ja Kakulla hoivatessa. :) Sipsien, Mentosten, kokiksen ja veden avulla saatiin Pekka takas terveiden kirjoihin, vaikka olo tuon jälkeen vielä vähän heiveröinen onki. Hyvin me ollaan tähän asti vältettyki kaikki mahataudit, eikä olla kauheesti katottu mitä syödään. Jäätä popsittu lähes aina juomien yhteydessä ja smoothiet on ollu kovinta huutoa. Ruokamyrkytys voi tulla täällä ihan mistä vaan. Toivotaan, että meidän kohdalle niitä ei satu enempää.