Uusi-Seelanti

Pekan sisko Hilkka on ollu vaihto-oppilaana Uudessa-Seelannissa ja sovittiin vierailusta tämän vaihtariperheen luona. Lento oli perillä yöllä kello 0.45. Meillä oli tarkoitus nukkua yksi yö Aucklandissa ja seuraavana päivänä jatkaa matkaa Otorohongaan, missä perhe asuu. Mutta mitä vielä. Selvittyämme tullista läpi kukas muukaan siellä seisoa pojotti kuin tämän perheen vanhemmat! Töitä heillä oli aamulla tottakai, mutta silti nämä oli meitä keskellä yötä siellä hakemassa! Noin puoli neljän aikaan olimme perillä kotona.

Tämä ystävällinen perhe kierrätti meitä ympäri kylää ja lupasi meille auton käyttöön. He myös järjesti meille sellaisen luolasetin, missä kömmittiin märkäpuvut päällä ja taskulampuilla vaurustetut kypärät päässä ahtaisiin luoliin, pudottiin köysien varassa vesiputousten läpi, kiivettiin ylöspäin ja nähtiin kiiltomatoja. Retki oli todella hauskaa viihdettä! Auto alla ja rinkat kyydissä lähettiin siis kiertään ympäri Uutta-Seelantia. Meillä oli vain viikko aikaa, joten se kului aikalailla ajaessa ja kävellessä luontopoluilla (niitä löytyy kaikkialta) eri puolilla maata. Ajelimme eteläsaaren puoleen väliin ja sieltä takaisin pohjoiseen.

Uusi-Seelanti on hyvin kaunis maa ja maisemat vaihtelee mukavasti. Säätkin suosi meitä, lämpötila pysytteli 20 paremmalla puolella ja vettä satoi vain muutaman kerran. Pitkänperjantain kunniaksi vaellettiin vähän pitempi (ja tuskaisempi) matka tulivuorelle ja niiden yli. Pulahdettiin myös uimaan ensimmäistä kertaa luonnollisille kuumille lähteille. Viikon ajelun jälkeen tultiin vielä takaisin perheen luokse viettämään pääsiäistä ja he kierrätti meitä taas ihastelemassa Uuden-Seelannin eläimiä ja tulivuoriperäistä luontoa. Kaikenkaikkiaan nähtiin kiwi, villisikoja, hylkeitä, paljon erilaisia lintuja ja liskoja, kiehuvaa mutaa, kaikissa sateenkaaren väreissä hohtavia järviä ja paljon muuta. Uskomattoman mukava ja avulias perhe kerrassaan! Paljosta jäätiin kiitollisuudenvelkaan.

Reissu on ollu antoisa. On koettu monenlaisia riemun hetkiä ja välillä on taas ollu huonoja päiviä, jolloin koti-ikävä ja turhautuminen on vaivannu. Avioliiton kivijalkaa on perustettu reissun aikana vahvemmaksi ja tältä pohjalta on hyvä aloittaa arkielämä. Uskokaa tai älkää, töitä ja rutiineja on jo ikävä. Yksi parhaimmista asioista reissaamisessa on kotiinpaluu ja jälleennäkemisen riemu. Kaiken tämän jälkeen on sellainen olo, että meillä on paras maa asua ja olemme ylpeitä pienestä sisukkaasta Suomesta! Vaikka maailma on pullollaan kauniita ja hienoja paikkoja niin oma maa se on kuitenki se mansikka. :) Silmäkulmat ei Kakulla meinannu pysyä kuivana, kun Aucklandin lentokentällä passintarkastaja kysyi, että mihin olette menossa ja sai sanoa, että KOTIIN. ♥

Australia

Yölento Australiaan kesti Balilta viisi tuntia. Kone oli uusi Boeingin Dreamliner, jossa ääni oli huomattavasti hiljaisempi kuin muissa aikasemmin matkustamissamme koneissa. Tyynyt sai muotoiltua niskan ympärille niin, että pää ei nuokahdellut. Eipä istuma-asennossa nukkuminen silti koskaan ole mitään herkkua. Aamulla klo 7 olimme siis perillä Australian maan kamaralla. Ilmaiset e-viisumit oltiin haettu jo kuukausi aiemmin netissä täyttämällä yksi lomake. Jonot oli pitkät passintarkastukseen, mutta mitään ongelmia ei ollut.

Autonvuokrausta ei oltu jaksettu aiemmin varata, joten siinä lentokentällä sitten kyseltiin muutamista paikoista ja selailtiin netistä vaihtoehtoja. Ei päätetty siinä mitään, vaan varattiin ensimmäiseksi yöksi halvin hostelli, mitä netti tarjosi ja suunnattiin skytrain-linjalle. Järkytys oli melkonen, kun selvis, että edestakainen matka molemmilta yhteensä maksaa 64 AU$. Vähän niinku ois koti-Suomeen tullu. :) Pois ollaan halpamaista, mutta täytyy myöntää, että tuntuu niin mukavalta olla siistissä ja sivistyneessä maassa. Kyllä alkoi Aasian ripulimaat jo meille riittämään. Tämä on enemmän tuttua ja turvallista länsimaalaista. Ruokakaupassa hinnatkin oli samaa tasoa Suomen kauppojen kanssa, ellei siellä kotona nyt hintataso oo alennuksien myötä laskenu. ;)

Ensimmäinen yö meni taas pitkästä aikaa makuusalissa haisevien miesten kanssa. Lattialla meni pieni polku, josta pystyi kävelemään omalle sängylle niin, että ei koskenu kenenkään tavaroihin. Sänky oli hyvä ja nukuttiin pitkät yöunet edellisyön lennoista väsyneenä.

Seuraavana päivänä alettiin ihan tosissaan ettiin itellemme autoa, millä matkustaa. Edellisenä iltana Kakku oli netin kautta varannu yhen, mutta siitä tulikin aamulla puhelinsoitto, että auto ei ole enää saatavilla. Käveltiin suoraa päätä turistitoimistoon ja aloitettiin kysely. Suurimmalla osalla firmoista (halvimmilla) kaikki autot oli jo menossa, mutta lopulta kovan tinkauksen ja pienen säädön jälkeen meillä oli sopimus kourassa ja auton haku edessä. Päädyttiin vähän kalliimpaan ja tilavampaan Jucyn autoon, johon istumapaikkoja oli neljälle ja makuupaikkoja kahdelle. Autoon kuului lisäksi täysin varusteltu keittiö kaasuliesineen. Saatiin samaan hintaan myös retkipöytä ja tuolit sekä hääloman kunniaksi ilmaiset autolaturit. :) Ai, että sitä vapauden tunnetta, kun oli auto alla ja hieno maa kierreltävänä!

Australiassa on todella hyvät mahdollisuudet karavaanarille. Puistoista löytyy Barbeque-grillit, joita saa käyttää ilmaiseksi, vesipisteitä on kaikkialla ja vesijohtovettä voi juoda sekä autossa on helppo nukkua missä tahansa parkkipaikalla tai puistossa. Vasta viikon olemisen jälkeen kuultiin, että yöksi leiriytyminen kadulle tai parkkipaikoille on kiellettyä ja siitä voi saada sakot. Ei oo yksiäkään sakkoja saatu silti mistään.

Ilmat täällä on retkeilyyn ollu täydelliset. Illaksi ja yöksi viilenee niin, että autossa on hyvä nukkua (paitsi muutamina öinä on ollu hiki) ja päivällä on lämmintä ja aurinkoista! Kolmen kuukauden ravintolaputken jälkeen ruuan laittaminen ja kaupassa käyminen tuntuu erittäin hyvältä. Kaupasta löytyy jugurttia! :D On oikein kodikasta paistella lättyjä omalla pikku kaasukeittimellä tähtitaivaan alla.

Australiassa suurin odottamamme hetki oli, kun tapasimme pitkästä aikaa tuttuja! Henna ja Sonja on töissä Brisbanesta etelään sijaitsevalla Gold Coastilla. Oltiin sovittu jo kauan sitten yhteisestä viikonlopun vietosta. Haettiin tytöt sekä Hennan poikaystävä Rabbe kyytiin ja suunnattiin viikonlopun viettoon Byron Bayhin. Kahdestaan reissaavalle pariskunnalle tuttujen ihmisten näkeminen ja yhdessä matkustelu oli näin pitkän tauon jälkeen yksi reissun parhaimpia anteja! Viikonlopun ajan nautittiin tutusta seurasta, rupattelusta ja Australian kauniista maisemista.

Viikonloppua varjosti ainoastaan Pekan jalka, johon kertyi valtava tulehdud ja koko jalka polvesta alaspäin turposi kaksinkertaiseksi toiseen verrattuna. Ensin kävimme yksityislääkärillä, joka määräsi antibioottitabletteja ja kertoi, että kyseessä on Staphylococcus bakteeri. Tabletit ei oikein alkanu vaikuttamaan ja Pekka makasi yhden päivän auton sisällä kuumeessa (onneksi oli sänky mukana!) ja jalka vaan tuposi entisestään. Lopulta kävelimme sisään paikalliseen sairaalaan neuvoa kysymään. Antibioottia annettiin suoraan suoneen ja käsky tulla seuraavana päivänä takas. Lopulta me jäimme Byron Bayhin viideksi päiväksi muiden palatessa viikonlopun jälkeen kotiin. Neljänä päivänä Pekalle piikitettiin lääkettä suoraan suoneen ja vihdoinkin jalka ja vointi alkoi paraneen. Ensimmäisenä iltana kysyessämme hintaa tälle lystille, sairaanhoitaja sanoi, että katotaan sitä maksua huomenna. Seuraavana päivänä ei edes muistettu koko asiaa, mutta kolmantena päivänä kysyttiin. Yllätys oli melkoinen, kun herra tiskillä pyysi Pekan passin, otti siitä valokopion ja sanoi, että Suomella ja Australialla on niin hyvät välit, että meidän ei tarvi maksaa tästä mitään! Kyllä on etu olla suomalainen!

Kaikki oli kehuneet täällä saarta nimeltä North Stradbroke Island. Lauttalipun hinta oli suolanen 149$ edestakaisin, mutta päätimme mennä. Satamaan saapuessa merivesi oli vielä likaisen ruskeaa, mutta ajettuamme saaren päähän se muuttui kirkkaaksi kaikkina vihreän ja sinisen sävyinä loistavaksi mereksi. Valkoista sileää hiekkarantaa riitti loputtomiin ja tungosta ei ollut. Saarella meni muutamia luontopolkuja, joista näki luontoa kauneimmillaan. Ensimmäistä kertaa törmättiin kenguruihin ja kilpikonniakin näkyi vedessä kallioilta ihasteltuna. Delfiinejä oltiin nähty onneksi jo Byron Bayssa.

Viikonloppu meni Brisbanessa tyttöjen ja heidän tuttujensa kanssa hengaillessa. Päätimme sateisesta Brisbanesta lähteä vielä lyhyelle visiitille Noosaan, joka osottautui meidän mielestä yhdeksi kivoimmista paikoista täällä. Luonto oli lähellä ja kävimme luonnonpuistossa käppäilemässä ja ihastelemassa metsää. Koalakin bongattiin.. tosin se oli niin hyvin piiloutunu, että siitä ei näkyny ku vähän karvaista selkää.

Automme on ollu siis ihan loistava, mutta yöt ja aamut on välillä ollut erittäin lämpimiä, kun aurinko paahtaa sisustan todella kuumaksi. Meillä onki pysyny hyvä unirytmi, kun ei oo kuumuuden takia voinu pitkään nukkua. McDonald's on ollu meille verraton apu ilmaisen netin takia. Mäkkejä löytyy kaikista paikoista ja netti toimii kuin rasvattu.

Australian aika alkaa olla ohi ja lopulta oli aika palauttaa auto takaisin ja jatkaa taas matkaa jalkaisin ja lentäen..

Indonesia

Singaporesta lennettiin Air Asian koneella suoraan Balille. Pikkusen Kakulla jännitti, kun tämän lentoyhtiön koneen tippumisesta Indonesiassa ei oo kauaa aikaa. Ilmakuoppia oli matkan aikana enemmän ku koskaan aiemmin ja kone rytisi ja paukkui lähes koko matkan. Perille kuitenki päästiin turvallisesti ja aikataulussa. Balille piti taas vuorostaan maksaa viisumimaksu, joka oli 35 US$. Näköjään kaikkiin halvimpiin maihin joutuu maksamaan sisäänpääsystä ja vähän kehittyneimpiin pääsee ilmaiseksi.

Tuntui Balin hintataso halvalta hintavan Singaporen jälkeen. Jäätiin aluksi lentokentän lähelle Kuta Beachille, joka on perus turistirysä täynnä australialaisia juhlijoita, surffilettisiä rantaleijonia ja -mimmejä. Biitsi on suosituin surffausranta täällä ja hyvä varsinkin alottelijoille! Surffaamista kokeiltiin mekin ja otettiin ihan opetustunti alkuun nii pääsi vähän kärrylle hommasta. Siis pienelle hajulle. Surffaus on sellanen laji, että harrastaa saa vähän aikaa, että voi sanoa osaavansa homman. Kakulle haastavin osuus oli alkuun päästä vaahtopääaaltojen läpi tarpeeksi syvälle, kun jalat ei yltäny pohjaan ja harjotuslaudalla aallon ali sukeltaminen oli vähän niin ja näin. Pekka pääsi vähän nopeammin ja kerkes aaltojaki napata vähän enemmän. Olihan se mahtavaa hommaa ja fyysisesti yllättävän rankkaa, joten kahden tunnin aalloilla leikkimisen jälkeen oli aikalailla puhki.

Surffaamasta jatkettiin matkaa vähän pohjoiseen ja sisämaahan päin, Ubudiin. Matkaa oli 25 km ja kuljetus kesti kaksi tuntia. :/ Balin liikenne on aika kaoottista. Ubudissa riisipeltopengerrykset halko maisemaa ja kaikenlaista käsityöläistavaraa oli tarjolla joka paikassa. Ihania pitsipeittoja ja vaatteita.. Kakku ois päässy isoäidinneiliöiden virkkaukselta, jos ois ostanu valmiin sellasen. Mutta sinnikkäästi aikoo vielä sen joskus jatkaa loppuun. :) Ubudissa ois ollu kuuluisa apinametsä, jonka ohi kyllä ajettiin, mutta kun sisäänpääsystä piti maksaa niin ei jaksettu mennä. Kerettiin me apinoita nähä jo Thaimaassa.

Ubudissa viihdyttiin yks yö ja siitä seuraavaksi nopealla veneellä Gilin saarille Lombokin puolelle. Saaria on kolme ja me valittiin niistä Gili Air. Saarella ei oo yhtään autoa, vaan matkat kuljetaan hevoskärryillä, sähkömopoilla, polkupyörillä ja kävellen. Saari on pieni, vain 1,5 km halkasijaltaan, 5 kilometriä ympäriinsä ja kaikki tiet on hiekkateitä. Vesi on kirkkaan turkoosia ja rannat valkosta hiekkaa. Hieno paikka kerrassaan! Sukelleltiin, snorklailtiin ja otettiin rennosti pari päivää näissä paratiisimaisissa maisemissa. Veden alla nähtiin kilpikonnia, käärmeitä ja kaikenlaisia kaloja.

Lombokista ollaan kuultu paljon hyvää ja erityisesti siitä, että se ei ole niin turistisoitunu kuin Bali ja huomattavasti rauhallisempi. Varsinkin nyt, kun on sadekausi menossa niin on hiljaisempaa. Ostettiin siis liput Gili Airilta Lombokiin ja taas matka jatkui. Senggigi oli ensimmäinen määränpää, jonne pääsi lyhyellä automatkalla satamasta. Suosituinta tässä paikassa on käydä kiipeämässä Indonesian toiseksi korkeimmalle tulivuorelle. Meitä ei tämä taivallus kiinnostanut, koska 1. Matkalla pitää olla vähintään yksi yö ja kaksi päivää 2. Vuoristossa on kylmä eikä meillä oo täällä mitään hyviä kamppeita kylmässä nukkumiseen (kyllähän täällä luvataan kaikki varusteet, mutta luettu on sen verran etukäteen, että silti on KYLMÄ) 3. Matkanjärjestäjät jättää kaikki roskat tulivuoren ympäristöön luontoon, joten siellä on todella roskaista.

Aloittelijoille sopivia surffauspaikkoja on ihan eteläosassa Lombokin Kuta Beachilla ja sielläkin pitää (kuulemma) mennä 20min veneellä merelle, että löytää hyvät aallot. Yksi päivä Senggigin rannalla uitiin ja todettiin, että ei oo meidän paikka. Kaunis kylläkin ja rauhallinen, mutta meille jo liianki rauhallinen. Tarvitaan jotain aktiviteettiä, muutakin kuin rannalla makoilu. Se ei paljon enää tässä vaiheessa reissua nappaa.

Päätettiin siis yhden päivän Lombokilla olemisen jälkeen lähteä takas vilkkaalle Balille. :) Illan ja aamun aikana tingattiin kaikista paikoista nopeita venelippuja ja hinta vaihteli 32 eurosta 18 euroon. Viimein päästiin hinnasta sopuun ja saatiin liput.

Jäätiin suoraan Badangbaihin, jonne vene saapui Lombokilta. Seuraavana päivänä oli taas vuorossa sukeltelua ja snorklailua. Koralli oli huomattavasti värikkäämpää kuin muualla on ollu. Veden pinnan alla näkyi myös turisteja varten tehty sukellusvene. Reissun hienoimmat sukellukset siis takana!

Loput päivät viettiin Kutalla surffaamassa muovinpalasten ja muun roskan seassa. Nautitaan vielä tästä lämmöstä hetken aikaa. Vettäkin on tullu muutamana päivänä ihan maahan asti, kun sadekautta eletään, mutta todella vähän se on meitä häirinnyt. Enimmäkseen on satanut yöllä ja illalla.

Aasia on nyt historiaa ja seuraavaksi kuulette Australiasta, johon saavuttiin tänään aamulla! :)

Malesia & Singapore

Trangin täyshoidosta hypättiin Kuala Lumpuriin (Malesian pääkaupunki) menevään bussiin. Tai no, ensin tuktukilla bussiasemalle, minibussilla Hat Yai:hin. Siellä mototaksilla bussifirman luokse, josta taas oli kyyditys eri firmaan, jonka pihalta varsinainen bussi lähti. :) Että näin yksinkertasesti täällä mennään. Onneks oli koko matkalle valmiiksi ostettu lippu, niin ei tarvinu miettiä, että mihin seuraavaksi. Riitti, kun kuuliaisesti teki, mitä käskettiin. Bussin piti olla perillä klo 20.00, mutta siihen aikaan oli vielä yli 200 kilometriä matkaa. Lopulta saavuimme perille klo 23.30. Meillä oli varattuna kolmeksi yöksi hotelli meidän tasoon nähden luksuspaikasta. Oli uima-allas, kuntosali, shampoot, kahvi, tee, vesi ja päivittäiset siivoukset.

Saavuttuamme perille Kuala Lumpuriin ensimmäinen tehtävä oli löytää automaatti, että saa paikallista valuuttaa. Ensimmäinen oli rikki, toinen poissa käytöstä ja seuraavassakin paikassa luki seitsemässä automaatissa rivissä, että out of order. Joku ystävällinen malesialainen kertoi, että kaikki automaatit ilmeisesti koko kaupungista on poissa käytöstä klo 23.30-2.00. Vähän aikaa mietittiin, mitä tehdään. Taksiin ei ollut rahaa, mäkkiin ei kelvannut kortti, hotellille oli matkaa 3,5 kilometriä ja kello oli n. 1.30. Koitettiin onneamme vielä kerran KFC:stä ja tärppäs. Kortti kävi ja kanaköntit hävis vauhdilla nälkäisiin suihin. Sitten ei muuta ku lenkkarit jalkaan ja kävelyksi. Viimein hikisenä ja väsyneenä pääsimme perille hotelliin (nokialaisen kartan avulla).

Kuala Lumpur on shoppailijan paratiisi. Kauppakeskuksia on vieri vieressä, toinen toistaan isompia. Löytyy aina Guccia ja Chanelia myyvistä luksuskeskuksista kojuja täynnä oleviin markkinapaikkoihin. Päivät meni altaalla löhötessä ja illalla kierreltiin kaupungilla. Tavaraa tarttui mukaan jonkin verran, mutta ostovimmaa hillitsi ajatus siitä, että kaikki ostamamme pitää kantaa mukana selässä. Muutama pakollinen nähtävyyskin käytiin kattelemassa.

Jossain vaiheessa alkoi maa poltteleen jalkojen alla ja ostettiin liput Melakaan menevään bussiin. Rinkat taas selkään ja menoksi. Parin tunnin ajomatkan jälkeen oltiin perillä bussiterminaalissa. Vettä alko tulla taivaalta ku saavista kaatamalla ja ukkonen jyrähteli. Tästä hämmentyneinä (kolmas kerta ku sataa vettä reissun aikana) päätettiin satsata vähän enemmän ja hypättiin taksiin paikallisbussin sijasta ja suunnattiin hotellille.

Kiinalainen uusi vuosi sattui sopivasti meille tähän Malesia- Singapore akselille, jossa sitä juhlitaan urakalla. Joka paikka on täynnä punaisia koristeita, punaisia lamppuja ja ihmiset pitää punaisia vaatteita. Uuden vuoden aattona jaetaan punaisissa paketeissa olevia lahjoja ihmisille ja mekin saatiin muutama mandariini. Uuden vuoden päivänä taas tuo onnea käyttää punaisia alusvaatteita.

Pari yötä vierähti Melakassa ja kaupunki tuli tutuksi pyörän selästä. Sitten taas bussiin ja Singaporeen. Singaporehan on tunnettu tiukoista laeistaan ja meillä oli tietysti kovat odotukset mutta mutta.. heti bussin ikkunasta bongattiin jo roskia tien varresta. Kyllähän tämä erittäin siisti kaupunki on Aasian muihin maihin verrattuna eli siis tasoltaan Suomen luokkaa. Hinnatkin alkaa olla samaa Suomen luokkaa ja niinpä rahaa on palanu enemmän mitä kertaakaan reissun aikana. Hotelliinki satsattiin tällä kertaa enemmän ja se oliki paras tähän mennessä. Minikuntosali, uima-allas ja kaikki herkut. :) Singaporessaki ollaan kierrelty kaupunkia ja käytiin myös vesipuistossa. Hauskaa oli ja jännittääki sai!

Trang

Meillä on alusta asti ollu tarkotus vierailla Ylimartimoilla vaihdossa olleen Dearin kotona Thaimaassa. Pekka on käynyt täällä kymmenen vuotta sitten viimeksi. Dear ei valitettavasti oo ite tällä hetkellä Thaimaassa mutta hänen kaksi siskoaan on. Tulopäiväksi sovittiin 6. helmikuuta ja varattiinki liput suoraan Ko Lantalta. Dearin siskoilla on Trangissa kahvila nimeltään Green House. Sovittiin, että saavumme kahvilaan, joka on ihan keskustassa.

Siskot ottivat meidät lämpimästi vastaan thaimaalaisella hymyllä ja vieraanvaraisuudella vaikka kielimuuri on pienoinen este. Kahvila on hyvin länsimaalainen ja kakut voittaa ehottomasti kaikki tähän asti saamamme (niitä onki syöty niin paljon ku napa vetää). Suklaa kakuissa ei siltikään vedä vertoja Suomen suklaalle. :) Meillä on näillä kotona ollu käytössä oma makuuhuone parisängyllä ja kylpyhuoneella.

Syöty ollaan hyvin monennäköstä pöperöä thaimaalaisesta kiinalaiseen. Riisiä, riisiä ja vielä kerran riisiä. Kaikennäköisiä lehtiä, kasviksia, papuja, kurkkua, possua, kanaa, sieniä, mustekalaa, katkarapua, simpukkaa, nakkeja, makkaroita, nuudelia, kananmunaa, "munkkeja".. listaa voisi jatkaa loputtomiin. On tulista, makeaa, mausteista ja miedompaa. Ravintoloita ollaan kierrelty ympäri Trangia. Jokainen ruokailuhetki on arvotus, kun pöytään alkaa virrata pieniä kippoja erilaisilla eväillä. Täällä on tapana antaa kaikille omat riisiannokset ja muuten pöytä on täynnä kuppeja, joissa on erilaisia ruokia ja niistä sitten maistellaan kaikkea. Pekka oli viime käynnillään tehny vaikutuksen syömällä niin paljon, että joka kerran, kun näillä on vieraita ja ne ei jaksa syödä, silloin äiti kertoo ylpeänä suomalaisesta pojasta, jotka söi niin paljon. :)

Täällä on vähän erilainen tapa säilyttää ruokaa kuin Suomessa. Liha, kala, riisi, kana ja kaikki muu ruoka saattaa seistä pöydällä koko päivän ja sitten sitä vielä illalla syödään (lämmittämättä). Liekkö siitä vai mistä, kova kakka on Kakulle täällä tuntematon käsite. :) Aluksi suomalaiseen tapaan tottuneena vähän ällötti ajatus lämpimänä seisseestä ruuasta, mutta viikon päästä ei sitä enää joka kerran miettiny.

Ollaan kierrelty näiden skootterilla ympäri Trangia ja lähialueita. Nämä järjesti meille yhden päivän snorklaus-/saariretken, jossa thaimaalaisten seassa meidän lisäksi oli vain yksi valkoihoinen paikallisen vaimonsa kanssa. Retkelle meidät varustettiin tietysti pussillisella kahvilan kakkuja ja keksejä. :) Vierailtiin myös tippukiviluolassa, missä meitä kuljetettiin veneessä vartaloiden hipoessa seiniä ja kattoa. Tippukiviluola oli paikoin niin matala, että paatissa piti mennä makuulleen kädet sivuille ja pää vinkkeliin, ettei tippukivet vahingoita ruumiinosia. Oppaamme kielsi ehdottomasti liikuttamasta käsiä ja saatiin pieni väittely aikaan siinä vaiheessa, kun katosta roikkuva tippukivi yritti viedä Pekan sukukalleudet mennessään ja Pekkahan tietysti käsiään suojaksi yritti. ;) Opas ei millään tahtonut käsittää, että munat on tärkeä osa suomalaista miestä.

Päätettiin yrittää tehdä jotain myös näiden hyväksi, koska raha ei kelpaa eikä meitä päästetty edes tiskaamaan kahvilaan. Leivottiin pipareita. Vähän oli miettimistä, miten korvata siirappi ja mistä löytää tarvittavat mausteet, mutta viimein päästiin kuitenkin puuhaan. Taikinasta tuli vaaleampi kuin Suomessa eikä läheskään niin maukas. Etäisesti muistutti kuitenki pipareita. :) Pekka suunnitteli elämänsä ensimmäisen piparkakkutalon, joka koristeltiin ja se pääsi lopulta kunniapaikalle kahvilan pöydälle.

Viikon täyshoidon ja viiden tähden palvelun jälkeen jätimme hyvästit tälle ihanalle thaimaalaiselle perheelle ja koko maalle. Seuraavaksi Kuala Lumpur!

Thaimaa osa 3

Ko Taolta matka jatkui yölautalla eteenpäin. Laiva oli nitisevä ja natiseva purkki, jossa oli kahdessa tasossa laverit ja niiden päällä rivissä patjoja. Pekka tarkisti heti lähtiessä, että mistä pääsee ulos, jos laiva uppoaa. Pieneen keinumiseen oli hyvä nukahtaa merituulen hyväillessä kasvoja. Tykättiin kyllä matkustaa yölaivalla, kun jalat sai oikastua suoraksi toisin ku bussissa. Aamulla matka jatku bussilla Krabille.

Krabilla ei oltu päätetty mitään tarkkaa paikkaa vielä, joten ensiksi etittiin aamupalapaikka wifillä ja netti käyttöön. Päädyttiin lähtemään pois Krabin Ao Nang biitsiltä, koska se oli hintatasoltaan niin kallis. Pienen laivamatkan jälkeen päästiin Railay-biitsille, jossa alkoi taas yöpaikan metsästys. Tähän mennessä kallein paikka Thaimaassa sekä yöpaikan että ruuan suhteen.

Railay on ihan unelmapaikka kiipeilyyn, koska täällä nousee kivimöykyt suoraan maan ja meren pinnasta ylöspäin. Paljon näkyy kiipeilijöitä vuorenseinämillä etenemässä köysien varassa. Me päädyttiin vähän helpompaan reittiin (ei jaksettu alkaa perehtyä köysiin), joka nousi ensin ylös näköalapaikalle ja siltä alas kallioiden sisällä olevalle laguunille. Reitillä oli köysiä auttamassa jyrkimmissä kohdissa, mutta muuten kiivettiin omilla jaloilla ja käsillä kiinni pitäen.

Löydettiin rannalta hyvä biitsikenttä, joka oli aina vapaana. Rannalla pelatessa meni nopeasti muutama päivä. Pelaamisessa on se hyvä puoli, että tapaa ihmisiä monesta paikasta. Pelin ohella on hyvä tutustua kaikenlaisiin ihmisiin ympäri maailmaa.

Krabi oli niin ylihinnoteltu paikka, että viihdyttiin siellä kolme yötä ja matka jatkui. Paikka oli taas vaikea päättää, täällä kun on niin monta hyvää vaihtoehtoa. Phi phi, Ko Lanta, Khao Lak, Phuket.. toiveissa meillä oli paikka, josta löytyis rannalta verkko. Päädyttiin viimein Ko Lantaan, sillä se oli helposti matkan varrella ja vaikutti hyvältä paikalta. Kahden tunnin lauttamatka veneen kannella ei tuntunu edes matkustamiselta. :)

Aurinko paistaa paahtavammin, mitä etelämmäksi ja lähemmäksi päiväntasaajaa tullaan. Yks päivä kerettiin nauttia rannasta ja pallon peluusta, kunnes ruokamyrkytys ajo meidät taas sängyn pohjalle sairastamaan. Kyllä Jutan ihmedieetit kalpenee tämän dieetin rinnalla. Pitää alkaa käyttään käsidesiä ja olla ostamatta milk shakeja jokaisesta kojusta. Vaikka mitenpä voi tietää, että mistä se tauti tulee.. Thaimaa ei näköjään vaan ruokansa puolesta sovi meille. :/

Thaimaa osa 2

Laosista tultiin Bangkokiin siis luksusmalliin ihan lentämällä. Tuttuun tapaan seurattiin lentokoneessaki matkan kulkua ja nopeutta Pekan nokialaisella. Passiin 30 vuorokauden leimat saatuamme suuntasimme junalla keskustaan ja siellä ensimmäisen kerran kokeiltiin sky train yhteyttä, kun haluttiin takas kauppakeskusviidakkoon. Meille oltiin luvattu tilata biitsifutispallo siihen liikkeeseen mistä aiemmin ostettiin se biitsipallo ja sitä me juoksujalkaa rinkat selässä mentiin hakemaan. Löytyihän se! Sen jälkeen tuktukin kyydissä takas sinne turistirysään, missä oltiin viimeksi ja matkatoimistoon lippuja kyseleen. Ainut vaihtoehto, millä päästiin lähtemään heti samana iltana (muut vaihtoehdot täysiä) Ko Taolle, oli hallituksen bussi ja lautta. Muutaman tunnin päästä meitä lähettiin sitte kuskaamaan. Ensin bussiasemalle ja sieltä yöbussilla Chumptoniin, jossa oltiin perillä klo 3.00. Oli pimeää ja niin sumuista ja kosteaa, että vaatteet kastu ihan märäksi. Siinä aseman pihalla me nukuttiin vähän aikaa penkeillä, kunnes kyyti lähti klo 06.00 satamaan. Lauttamatka kesti enää kolme tuntia ja perillä oltiin!

Lämmin, kostea ja aurinkoinen meri-ilma toivotti meidät tervetulleeksi Ko Taon saarelle. Pekka oli päättäny jo kauan sitte käydä sukelluskurssin täällä, koska se on niin halpaa ja opetus tasokasta. Löydettiinki heti yks toimisto, joka vaikutti hyvältä ja varattiin Pekalle kurssi. Kurssiin kuului myös majoitus neljäksi yöksi ja saatiin oma "bungalow" käyttöön.

Lämmöstä ja paikallaan olosta nauttii ihan erilailla taas parin viikon viileämmän jakson ja matkustamisen jälkeen. Taas on merta missä pulikoida ja pirtelöt maistuu taivaalliselle! Vapaata rantaa täällä on aika vähän, koska tää on kallioinen saari. Pekka on tankannu open water kirjaa ja harjotellu sukeltamista ja Kakku on samalla kertaillu mukana, kun omasta kurssista alkaa olla kohta kolme vuotta.

Viikko vierähti nopeaa. Käytiin kiertään tää 7 kilometrin kokonen saari ja päästiin vihdoin pelaan biitsiäki! Pelien taso vaihtelee täällä huimasti riippuen siitä ketä sattuu tulemaan pelikavereiksi. Meidän jälkeen kentälle asteli muutama ladyboy-joukkue ja taso nousi huimasti. Pomppu oli korkea, kosketus sametinpehmeä ja iskut aivan eri luokkaa ku meillä. Pekka mietti joko laittais tissit tilaukseen, pari viiltoa naamaan ja rasvaimun, niin paranis tatsi palloon. ;) VSVO

Kun Pekka oli suorittanu kurssinsa loppuun niin lähettiin vielä yhessä sukeltaan. Pekka sai tuoreilla tiedoillaan opastaa välineiden valmistelut ja tarkistelut Kakulle kokonaan uudestaan, kun opit oli jämähtäny jonneki muistin perukoille. Kakulla meniki eka sukellus totutellessa ja jännittäessä. Toinen tuntu jo hyvältä ja muistu mieleen, että miks tätä kannattaa harrastaa! On se sukeltaminen vaa päällikköhommaa!

Ko Taolla vierähti helposti viikko, kunnes alko taas tuntuun, että nyt vois jatkaa matkaa. Tällä kertaa oli todella vaikea päättää mihin lähetään, mutta loppujen lopuksi päädyttiin Krabiin, josta kuulette myöhemmin.

Laos

Kolmen päivän retkelle lähettiin Chiang Mai:sta Laosiin. Ensimmäinen päivä meni bussissa istuskellessa, mitä nyt käytiin matkalla kattoon yks valkoinen Buddhan temppeli. Yöksi tultiin Laosin rajalle majataloon. Illalla Kakulla alko möyriin mahassa ja niin sitä jouduttiin taudin uhrina juoksemaan vessan ja sängyn väliä. Onneksi Kakku pääsi vähän helpommalla kuin Pekka ja tauti meni ohi aamuun mennessä. Hyvä niin, koska seuraavana aamuna ylitimme heti rajan ja jatkoimme matkaa hitaalla veneellä Mekong-jokea pitkin eteenpäin.

Laosin rajalla meidät otti vastaan ystävällinen herrasmies, joka ylisti maataan. "Tervetuloa Laosiin! Haluan, että te kaikki olette 100% tyytyväisiä tähän maahan. Jos te olette onnellisia, niin minäkin olen onnellinen. Tiedän, että olette väsyneitä eilisen bussimatkan jäljiltä ja edellinen yöpaikka ei ollut kovin mukava. Nyt pääsette rentoutumaan hyville tuoleille, joista saa selkänojan kaadettua taakse ja pystytte lepäämään ja nukkumaan. Muistakaa olla varovaisia seuraavassa yöpaikassa (matkustettiin kaks päivää veneessä ja yksi yö välillä). Siellä satamassa teitä odottaa ihmisiä kutsumassa yöksi majataloihinsa. He helposti huijaavat rahasumman, jonka aikovat periä yöstä. Älkää missään nimessä antako passia kenellekään! Joudutte kävelemään 150 metrin matkan kylään ja kun olette varanneet majapaikan ja jättäneet tavarat huoneeseen, käytte varmasti illallisella kylällä. Kun tulette takaisin, joku tavaroistanne ehkä on varastettu. Tulkaa minun majatalooni yöksi, niin tavaranne ovat turvassa, sänky on hyvä, varaan teille etukäteen hyvät paikat veneestä, pääsette eteen istumaan (takana on meteliä moottorin vuoksi), saatte ilmaisen kahvin ja kuljetuksen satamasta!" Me varattiin majapaikka. Olo oli meillä taudin jälkeen sen verran hutera, että ajatus kävelystä ja majapaikan etsimisestä ei houkutellut yhtään.

Kas kummaa. Kun päästiin laivaan (mitään paikkalippuja ei ollu olemassakaan), meille oli enää vapaana irralliset muoviset tuolit ihan laivan takaosassa. Nukuttiin me, muutama tunti lattialla omien vaatteiden päällä moottorin huutaessa koko matkan vieressä niin, että vain huutamalla kuuli vieressä istuvan sanat. Majapaikassa ei ollut ilmaisia kahveja ja muualle olisi yöksi päässyt puolet halvemmalla. Kyyti oli, huone oli ok siisti, sänky ja peitto hyvä (täällä on aika viileää) ja ruoka oli hyvää. Huijauksen maku maistui silti karvaasti kielellä. Maisemat on täällä uljasta viidakkovuoristoa.

Kahden päivän veneessä istumisen jälkeen saavuttiin satamaan 8 kilometrin päähän Luang Prabangin kaupungista (tuk-tuk kuskit tietysti väitti että 10 km :D). Kyyti oli pakko ostaa, koska vaihtoehtona oli kävely. Hinta oli sama kaikille, eikä tingata voinut. Ärsytti rahastuksen maku, mutta minkäs sille teet. Eihän siinä isoista rahoista oo kyse, mutta tympäsee se tapa, jolla rahat kiskotaan. Kaupungistahan tietysti LÖYTYI oma satama..

Vuokrattiin pyörät ja kierreltiin taas ympäri kaupunkia ja seuraavana päivänä lähti jo lento Bangkokiin. Suoraan sanottuna Laosista jäi meille tämän pikaisen muutaman päivän reissun jälkeen huono mielikuva. Kaikesta rahastettiin. Ruoka, asuminen ja suklaa oli kalliimpaa kuin jopa Thaimaassa! Tiedetään, tää ei oo mikään Eurooppa, eikä asioitten tarvi mennä just niinku kotona, mutta rahastuksesta ja huijauksesta ei jää koskaan hyvä mieli. Onneksi lentokentälle kuljettanu kuski oli erittäin miellyttävä, hyvä tyyppi ja mahtava asiakaspalvelija. Sellasesta maksaa mielellään vähän enemmänki ku on sovittu! Pikkusen nousi Laosin pinnat. :) Lyhyeksi jäi tämä reissu, mutta tulipahan tämänkin maan yksi kolkka nähtyä!

Jotenki oli jo semmonen olo, että nyt tarvis pysähystauon matkustamisesta. Vähän pitempään paikallaan, kiitos. No, nyt me sitä saadaan, mutta siitä lisää seuravassa numerossa!

Thaimaa osa 1

Aika päivittää blogia, kun kysyttiin jo, että ollaanko hengissä. Kambodzassa käytiin vielä maan pohjoisosassa Siem Reapissa, joka on maan tunnetuin kaupunki. Siellä on maailmanperintökohde, Angkor Wat ja muut kivitemppelit, jotka aikoinaan rakennettiin kuninkaalle ja myöhemmin pyhitettiin jumalille - nykypäivänä Buddhalle. Vuokrattiin tuk-tuk ja lähettiin kierteleen yheksi päiväksi. Kivitemppelit oli hienoja, vaikuttavia ja kaikki erilaisia. Käymisen arvoinen paikka, vaikka meille riittikin yksi päivä.

Siem Riepistä jatkettiin bussilla matkaa Bangkokiin. Kakkukin pääsi ekaa kertaa Thaimaahan, Pekalle jo kolmas kerta. Rajalla oli ehdottomasti pisin jono tähän mennessä! Maan vaihtaminen kesti muutaman tunnin, mutta lopulta seisoimme passit leimattuna Thaimaan kamaralla. Ihmettelimme passiin leimattua 23.1. päivämäärää kunnes saimme selvitettyä, että maateitse tullessa saa vain 15 vuorokauden leiman. Lentämällä saapuessa saa 30 vuorokautta. Thaimaahan olimme suunnitelleet huomattavasti pitemmän matkan ja niinpä meidän piti tehdä suunnitelma B. Menisimme sittenkin käymään Laosissa ja lentäisimme takas Bangkokiin.

Koko reissun ajan meillä on ollu kova hinku löytää biitsipallo. Kaikki on ollu tähän mennessä niitä kivikovia halpispalloja, eikä ne oo meille kelvannu (niin hienohelmakäsivarret, että ei kestä kovaa palloa). Bangkok oli meidän viimeinen toivomme, sillä jos sieltä ei löydy, niin ei mistään. Suuntasimme kohti kauppakeskusviidakkoa, jossa on ainakin viisi kauppakeskusta vierekkäin. Ensimmäisestä löytyi samoja kivikovia palloja, mutta saimme ohjeet kysyä kahdesta muusta "high standard" kauppakeskuksesta. Vihdoin käveltyämme taas muutaman kilometrin (keskukset ei oo mitään ihan pieniä ja urheilukaupan löytämiseen menee jonkin verran aikaa) löysimme ihka oikean biitsipallon! Niitä oli kaupassa jäljellä yksi ainoa katon rajassa. Pekka innostu vielä tilaamaan biitsijalkapallon, jonka myyjä löysi kuvastosta. Katotaan löytyykö sitä, kun tullaan takaisin.

Bangkokissa muutama päivä vietettyämme jatkoimme matkaa yöbussilla Thaimaan pohjoisosaan Chiang Mai:hin. Yllättävintä oli, että bussi lähti ajoissa ja oli perillä ajoissa! Nukkuminen ei ollu niin mukavaa kuin Vietnamin bussissa aikoinaan, mutta menetteli. Aamulla klo 7 olimme perillä ja ilma oli huomattavasti viileämpää kuin Bangkokissa. Pohjois-Thaimaa on vuoristoista, vihreää ja kaunista. Pekan mukaan ihan erilaista kuin eteläosa. Täällä on paljon erilaisia aktiviteettejä ja halvemmalla kuin etelässä. Pitkät housut ja pitkähianen paita on tarpeen illan viiletessä, mutta päivällä lämpötila nousee 25-28 asteeseen. Varattiin viikko heti kerralla täyteen ohjelmaa.

Lähdimme kolmen päivän vaellusretkelle vuoristoon. Matkaan pakattiin yksi repullinen tavaraa ja jalkaan laitoimme lenkkarit. Turistitaksi tuli noutamaan meidät ja kohta huomasimme olevamme keskellä iloisesti pulppuavaa espanjan kieltä. Matkaseurueessa oli meidän lisäksi neljä argentiinalaista ja kuusi kolumbialaista. Ihan kuin ois hypätty yhtäkkiä keskelle Latinalaista Amerikkaa. Hauska sattuma, koska täällä on muuten näkyny hyvin vähän espanjankielisiä. Orkideafarmilla ja marketeilla vierailun jälkeen taksi suuntasi vuoristoon. Pääsimme ruokkimaan elefantteja ja ratsastamaan niillä. Tämän jälkeen alkoi 1,5 tunnin taivallus ylöspäin vuorelle. Hiki tuli ja hyvältä tuntui. Täällä viileämmässä ilmassa meille suomalaisille liikkuminen tuntuu paljon helpommalta ja luontevammalta kuin tuolla etelän kuumuudessa. Söimme paikallisten tekemän illallisen kynttilän valossa vuoren huipulla ja ihailimme tähtitaivasta nuotion loimussa. Yön vietimme bambumajassa ja meillä oli lämmittäjät toisissamme, koska oli viileää.

Seuraavana päivänä jatkoimme vaeltamista ylösalas mutkittelevaa vuoristopolkua ja vierailimme kolmella eri vesiputouksella. Uimassa tottakai käytiin jäisessä vuoristovedessä! Illalla saavuimme seuraavalle yöpaikalle joen rannalle bambumajaan. Siellä oli mahdollisuus kalastaa bambutikkuun viritetyllä ongella (ainoat kalat mitä näky oli n. neljän sentin sinttejä). Illallinen ja nuotiolla istuskelu jatkui samaan kaavaan kuin edellisenäkin iltana. Tällä kertaa mukana oli myös eurooppalaisia ja australialaisia, joten keskusteluun pystyi osallistumaan. Yö oli karsea. Kostea kylmyys tunki joka soluun (n.10º) ja meillä oli yhdessä kolme vaivaista fleecevilttiä lämmikkeenä. Patja oli niin ohut, että bambun varret tuntui lantion alla. Tuli ikävä untuvaista makuupussia. No, meillä sentään oli pitkät housut mukana toisin kuin eräillä vaeltajilla.

Kolmantena päivänä vaelsimme vain pienen pätkän ja pääsimme laskemaan koskea. Opas ei osannut englantia kuin muutaman käskyn ja nekin niin epäselvästi lausuttuna, että lähes joka kerta piti varmistaa, mitä pitikään tehdä. Karahdimme lähes jokaiseen kiveen kiinni, vaikka kuinka meloimme niiden harvoin annettujen ohjeiden mukaan. Meillä oli veneessä yksi japanilainen n. 65-vuotias mies, joka lensi isoimmassa koskessa suoraan pää edellä veteen. Kakku sai pelastusliiveistä napattua kiinni ja mies roikku kuohuissa mukana muutaman minuutin. Kyllä hirvitti, kun välillä mies jäi kiven ja veneen väliin. Lopulta saimme Pekan avustuksella miehen kiskottua veneeseen ja matka jatkui. Mies selvisi muutamalla naarmulla jalassa, vaikka paljon pahemmalta alkuun näytti. Opas oli hermoromahduksen partaalla kiskoessaan meitä irti kivistä. Koskenlaskun jälkeen Pekka sanoi retkemme oppaalle, että koskenlaskuopas olisi voinut osata englantia vähän paremmin. Tästä mies suivaantui niin että näytti keskisormea, alkoi kiroamaan ja huusi jotain siitä, että kun ollaan vaan maksettu niin vähän reissusta ja mitä te suomalaiset tuutte tänne valittaan. Ihme heppu. Raivostui niin tyhjästä ja täysillä, että ei käsitä. Siinä yritti sitte koko reissuporukka selitellä herralle tilannetta, mutta mikäs siinä enää autto. Vei kyllä fiiliksiä reissusta oikein paljon ja Pekka anto kyllä palautetta toiminnasta tämän jälkeen.

Seuraavana päivänä meillä oli vuorossa Skyline Adventure eli vaijereiden varassa lennettiin ympäri viidakkoa. Aijettä oli nättiä hommaa!! Vaijereita oli yli 30 ja sen lisäksi suoria pudotuksia alaspäin ja erilaisia riippusiltoja. Pisin matka oli 900 metriä ja pudostusta maahan oli korkeimmalla kohalla n. 50 metriä. Kakulla ainaki tuntu mahanpohjassa ja jalat tärisi jännityksestä. Toiminta oli erittäin ammattimaista ja turvallinen tunne oli koko reissun ajan. Suosittelen!

Meillä oli tarkoitus jatkaa matkaa Laosiin kolmepäiväselle retkelle, mutta aamulla Pekalle iski ärhäkkä mahatauti ja ripuli. Ei ollu mitään mahollisuuksia lähteä ja saatiin onneksi pientä korvausta vastaan siirrettyä retkeä päivällä eteenpäin. Päivä meni siis Pekalla sairastaessa ja Kakulla hoivatessa. :) Sipsien, Mentosten, kokiksen ja veden avulla saatiin Pekka takas terveiden kirjoihin, vaikka olo tuon jälkeen vielä vähän heiveröinen onki. Hyvin me ollaan tähän asti vältettyki kaikki mahataudit, eikä olla kauheesti katottu mitä syödään. Jäätä popsittu lähes aina juomien yhteydessä ja smoothiet on ollu kovinta huutoa. Ruokamyrkytys voi tulla täällä ihan mistä vaan. Toivotaan, että meidän kohdalle niitä ei satu enempää.

Kaupunkielämää

Pnom Penh on Kambodzan pääkaupunki. Aasialainen sekasorto. Ei vielä niin länsimaalaistunut. Skoottereita on liikenteessä enemmän ku autoja, liikennesääntöjä ei noudateta, vastaantulijan kaistaa ajetaan usein, roskia on kaikkialla, rottia, pieniä kioskeja, vaatekojuja, merkkivaatekauppakuskus ja peltipalasista rakennettuja taloja vierekkäisissä kortteleissa ja unohtamatta välillä nenään tunkevaa makeaa mädän hajua. Kaupunki on jatkuvassa liikkeessä. Nukuttiin taas halvimmassa mahdollisessa hostellissa mikä netistä löytyi. Oma huone parisängyllä ja tuulettimella yhteensä 5$ yks yö. Omat pyyhkeet ja kylpyhuone. Kaikin puolin muuten hyvä, mutta respan työntekijä oli yks nyrpeimmistä mitä ollaan reissussa tavattu. Kertaakaan ei näkynu edes hymyn häivettä kasvoilla.

Niinku on tullu jo esille niin meitä yleensä kiinnostaa maan historia enemmän kuin taideteokset tai veistokset. Kambodzalla on erittäin väkivaltainen historia ja erityisesti vuosina 75-79 kansa on kärsinyt, kun oman maan puolue on hallintansa aikana tappanut 3 miljoonaa kansalaista(ainakin yhden lähteen mukaan). Suurin osa koulutettuja ja älykkäitä ihmisiä. Käytiin vierailemassa Tuol Sleng Museossa, joka oli entisestä high schoolista tehty sotavankila, jossa uhreja kidutettiin ja tapettiin ilman mitään järkevää syytä. Tutustuimme myös kuoleman laaksoon, johon ihmisiä kuskattiin tapettavaksi rekka-autoilla. Säästön vuoksi ihmiset tapettii vasaroilla, kirveillä, kuokilla, bambutikuilla yms., koska panokset olivat kalliita. Pikkuvauvat tapettiin paiskaamalla pää puuta vasten. Eihän sitä voi käsittää miten ihminen voi olla niin julma, mutta näitä tarinoita riittää ympäri maailman. Täällä nämä julmuudet on tapahtunu niin vähän aikaa sitten, että ihmisillä on kaikki tuoreessa muistissa ja lähes joka perheestä on joku kuollut näiden mielivaltaisten tekojen vuoksi. Muistaa taas paremmin olla kiitollinen siitä, että meillä on asiat niin hyvin ja elämä on ihanaa.

Skootteri on erittäin näppärä väline täällä ruuhkassa pujotellessa. Pekkahan ajaa jo ihan ku paikalliset tunkemalla eteenpäin kaikista koloista mihin vaa skootteri just ja just mahtuu. Ja nauttii siitä. :) Kakku istuu kyydissä välillä innosta hihkuen ja välillä kauhusta kankeana. Kakun täytyy myöntää, että muutaman kerran on nalkuttava sävy hiipiny ääneen, kun liian tiukasta paikasta on skooterilla päristelty.

Reissun alkumatkan junakyydit on tässä vaiheessa vaihtunu bussikyyteihin. Parhaillaan juttua kirjotetaan bussissa 7 tunnin matkalla Siem Reapiin, pohjoiseen päin. Lyhyydestä on näissä maissa hyötyä (miksei muuallaki). Ei oo mahtumisen kanssa koskaan ongelmaa. Kakulla kerranki yltää jalat lattiaan ja bussissa jalkatukien päälle! Ihan on aikuinen olo. :) Pekka taas ei oo ihan niin hyvin mahtunu pitkien säärten kanssa, mutta kyytiin on aina päässy. Onneks on pieni vaimo, jolta jää tilaa isommalleki miehelle.