Sihanoukville

Kambodzasta oltiin kuultu aikaisemmin hyvin vähän. Thaimaa ja Vietnam on meille paljon tutumman kuuloisia matkakohteita. Lähdettiin matkaan siis aikalailla ilman oletuksia tai ennakkokäsityksiä. Matkustettiin saarelta ensin lautalla mantereen puolelle ja siellä meidät vietiin kahvilaan odottelemaan seuraavaa kyyditystä. Passit ja passivalokuvat (jotka otettiin saarella) jätettiin siihen kahvilan tytölle, jonka sanojen mukaan saisimme ne takaisin rajalla. Viisumi maksoi 35 US dollaria. Lisäksi hän pyysi jotain valtiolta saatua terveydentilasta kertovaa todistusta, jota meillä ei ollu. Dollarilla sen sai tytöltä, mutta mehän oltiin otettu selvää jo saarella viisumin hinta ja vaihdettu tietysti tasan se summa dollareiksi. Tällä kertaa oltiin päätetty toimia oikein fiksusti niin ettei jää Vietnamin rahoja käteen yhtään. Lompakossa oli siis alle euron verran rahaa. Onneksi ystävällinen herrasmies antoi meille puuttuvan rahan ja asia hoitui. Parin tunnin odottelun jälkeen ahtauduimme täpötäyteen minibussiin, jossa ei ollut ilmastointia. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla matkustettiin ilman! Kummallisen luksusmenoa täällä Aasiassa. Rajalla jouduttiin odottelemaan tunnin verran, saatiin passit takas ja matka jatkui. Helppo rajanylitys siis.

Kambodza vaikutti heti vähän köyhemmältä kuin Vietnam. Kakku oli ihan täpinöissään koko matkan nimittäin maa toi mieleen suosikkimaa Nigaraguan Väli-Amerikan reissulta. Ensimmäisenä pisti silmään, että vain harvalla skootterin päällä olevalla oli kypärä, kun taas Vietnamissa suurimmalla osalla sellainen oli. Tää maa on halpa! Ruoka ja asuminen on halvempaa ku missään muualla tähän mennessä! Rannalla kaikki on huomattavasti kalliimpaa, mutta ku vähän näkee vaivaa ja nousee ylöspäin rannalta niin löytyy halvempia paikkoja. Turisteja kyllä löytyy täältä paljon. Sihanoukville on Kambodzan suosituin rantakohde ja varsinkin uuden vuoden aikaan, kun sinne tulee sekä turisteja että paikallisia juhlimaan vuoden vaihtumista. Meillä oli varattuna vain kaksi ensimmäistä yötä hostellin makuusaliin, kun seuraavat yöt oli joka paikassa täynnä. Luotettiin kuitenki siihen, että kyllä jostain yöpaikka löytyy!

Vuokrattiin skootteri jälleen kerran ja kierreltiin kaupunkia. Sihanoukvillestä löytyy ainakin kuusi eri biitsiä, joista osa rauhallisempia ja osa erittäin turististisoituneita. Kaupunkia ihmetellessä, rannalla palloillessa ja yöpaikkaa metsästäessä aika kului. "Sorry, we are full!" tuli tutuksi tai sitten yöpaikan hinta oli aivan jotain muuta kuin alle 10 dollaria henkilöltä. Löydettiin sitten lopulta muutama hostelli, jotka ei ottanu varauksia etukäteen ollenkaan vastaan ja luotettiin siihen, että kyllä me johonki mahdutaan, kun tullaan rinkkojen kans kysymään. Kolmas yö oltiin vielä ekassa hostellissa, kun siinä sattu olemaan yks sänky vielä vapaana. Sängyt oli 120 cm leveitä nii mahuttiin helposti siihen molemmat. :) Seuraavana päivänä rinkat selässä löydettiin meille hostellin makuusali, johon mahtui. Salissa oli kaks pitkää laveria täynnä patjoja, joita oli n. 30 ja kaikki paikat täynnä. Hiekkaa oli joka kolossa ja katosta tippu päivän aikana moskaa patjalle. Huonekavereita oli joka lähtöön ruohoa polttelevasta hörähtelevästä ituhipistä selvästi metallicaa fanittavaan eteläkorealaiseen, jonka musiikillinen rytmitaju tuli esiin yölläkin. Miehen koko ruumis nimittäin sätki niin paljon, että Pekkakin sai muutaman huitasun osakseen. Pikku sääskiä oli yöllä, mutta ne oli onneksi hiljasempia kuin suomalaiset sukulaisensa, joten ne eivät häirinneet unta. Jälleen kerran, onneksi meille on molemmille suotu hyvät unenlahjat.

Vuoden vaihtuminen oli täällä iso juttu. Rakettien paukuttelu alkoi jo muutamaa päivää ennen ja jatkui vielä pari päivää vuoden vaihtumisen jälkeen. Aattoiltana koko ranta oli ihan täynnä porukkaa. Roomalaisia kynttilöitä ammuttiin merelle jatkuvalla soitolla. "Teepusseja" lähetettiin taivaalle hurjat määrät ja pommeja räjähteli siellä täällä. Vaikutti siltä, että turvallisuutta ei täällä paljon mietitä. Monta pommia räjähti suoraan maassa ihmisten jalkojen juuressa ilman mitään turvaväliä eikä kellään näkyny suojalaseja. :) Pekka oli "pommimiehenä" tästä paukuttelusta oikein onnellinen. Mekin lähetettiin yksi teepussi taivaalle, mutta muuten tyydyttiin ihaileen muitten touhuja. Vuoden vaihtuessa paukuttelu kiihtyi ja raketteja räjähteli, mutta hommasta puuttui taiteellisuus. Ei ollu mitään selkeetä loppuhuipennusta. Vaan olihan se hienon näköstä ku valot ja äänet moninkertaistu veden ääressä, ihmiset oli ilosia ja hyörinää oli joka puolella! Ranta oli niin täynnä savua ja ihmisiä, että sekaan mahtu juuri ja juuri.

Parin päivän päästä päätettiin jatkaa matkaa pääkaupunkiin Phnom Penhiin. Yli tunnin odottelun ja bussiselkkauksien jälkeen päästiin matkaan ja täällä ollaan.

Hyvää uutta vuotta 2015! Happy new year 2015!

Joulun viettoa Vietnamissa

Niinku jo edellisessä tekstissä kerrottiin täällä ollaan Phu Quocin saarella oltu viikko. Päätettiin siis rauhottua joulun viettoon ja pysähtyä viikoksi samaan paikkaan. Oli hyvä päätös ja hyvä paikka. Jostain syystä saaret on kivoja paikkoja. Tietää mihin voi mennä ku se ei jatku loputtomiin. Voi helposti ottaa haltuun koko saaren viikon aikana eikä oo liikaa paikkoja. Kovin kauas ei voi eksyä. :) Me siis vuokrattiin skootteri koko viikoksi. Tää meidän yhden tähden hotelli ei oo rannalla vaan täällä keskellä kylää. Skootteria voi säilyttää tässä hotellilla ihan turvallisesti ja sillä pääsee näppärästi saaren joka kolkkaan. Mikäs täällä on ajellessa kun lämmin tuuli hyväilee kasvoja, aurinko paistaa ja maisemat on kauniita.

Viikko onki vierähtäny kierrellessä eri paikkoja tällä saarella. Lähinnä eri puolella saarta olevia rantoja kierrelty ja ihan vaan ajeltu ympäriinsä. Muutama vesiputous käyty katteleen ja ku täällä tuo sota näkyy vähän joka paikassa nii pitihän meidän vielä yks sotavankila käydä kattoon. Se oli siis ihan aito alkuperäinen Etelä-Vietnamin ja USAn perustama vankileiri pohjoisvietnamilaisille. Tällä kertaa ei otettu kuvamateriaalia. Tästä vankilasta oli jotku älykkäät vangit karannu kaivamalla tunnelia 6kk kaikilla mahollisilla työkaluilla mitä löytyi. Lopulta 21 vankia pääsi karkaamaan tunnelia pitkin vapauteen.

Jouluaattona alotettiin juhlinta jo heti aamusta syömällä erityiskeksejä. :) Kierreltiin skootterilla saarta ja katottiin Yleltä joulurauhanjuhlistus Suomen Turusta. Illalla mentiin syömään sellaseen paikkaan, jossa kaikki tarjoilijat oli pukeutunu jouluvaatteisiin ja syötiin possua. Ihan joulukinkulle se ei maistunu mutta hyvää oli! Materiajoulu oli kaukana meidän joulusta tällä kertaa. Alunperin oli aateltu että tehtäis ite riisipuuroa ja ehkä jotain muuta jouluista mutta eihän tässä meidän hotellissa oo mahollisuuksia laittaa ruokaa. Täällä joulu näky siinä että joululaulut soi monessa paikassa (Merry Christmas ja Jingle Bells) ja aattona oli lapsia puettu jouluvaatteisiin. Kaikki paikat on ollu auki ihan normaalisti. Eihän se joulu samalta täällä tunnu ku kotona lumisessa Suomessa perheen kanssa. Välillä iski koti-ikävä mutta sitä onneksi lievitti kaikki jouluiset kuvat ja videot mitä saatiin sieltä. Kiitos vielä niistä! Ne tais kuitenki eniten tuua sitä joulun tunnelmaa tänne. Ollaan myös paljon kuunneltu jouluradioa netistä.

Suomen mediaa ollaan ehitty kans täällä paljon seurailla. Aasian tsunamin 10-vuotispäivä on täällä pysäyttäny vielä enemmän ku saman meren äärellä ollaan. Monta kertaa on rannalla tullu se mieleen ja yrittäny kuvitella sitä kaikkea tapahtunutta. Kohta ollaan niillä samoilla paikoilla.

Nyt on Vietnam jätetty jo taakse ja Kambodza vallotettavana. Jatkuu...

Toim.huom. Siis Kakku on ikävöiny ja miettiny tsunamijuttuja :P

P.S. Älkää välittäkö kirjotusvirheistä. Ei jaksa nipottaa. Huom muistakaa keskivaikea luki- ja kirjoitushäiriö. Se on vaa fakta.

Ho Chi Minh City

Päästiin siis Vietnamiin ja lämpimään. Onhan se mukava olla taas lämpimässä piitkän tauon jälkeen. Skoottereita oli kaupungissa iha pilvin pimein. Monessa paikassa oli niille varattuna oma kaistakin. Surutta käytettiin tööttiä. Ekat päivät meni Kakulla aikalailla vielä sairastellessa. Sillä aikaa Pekka kierteli kaupunkia ja tutustu paikkoihin. Tässä kaupungissa nuorilla on tapana tulla juttelemaan puistossa istuvien valkoisten kanssa tarkoituksenaan englannin opettelu. Pekka pääsi jutustelemaan yhen tällasen ryhmän kanssa koulutuksesta, Vietnamista ja tulevaisuudesta. Heti kun Pekka otti puheenaiheeksi politiikan niin keskustelu tyssäsi siihen. Siitä ei oikein haluta keskustella. Se on kai sitä sosialistista sananvapautta.

Yks päivä oltiin vesipuistossa ja aijetta se oli helmi hommaa. Pakkohan se Kakun oli mennä kaikkiin laitteisiin mihin Pekkaki meni. :) Yhessä oli käydä molemmille vähän huonosti ku tipahtaessa vettä oliki vaa alle metrin. Kakku pamautti jalka suorana lukkoasennossa maahan ja Pekkaki satutti polvensa jotenki. Onneks ei käyny pahemmin (Kakulla) ku tähtiä vaa näky vähän aikaa ja muutaman päivän oli säteilevää hermokipua jalassa.

Tutustuttiin myös Vietnamin sotaan vierailemalla sotamuseossa ja taistelupaikoilla. On se sota hullua hommaa ja täällä se on vielä kestäny niin kauan. Sodan jäljet näkyy vieläkin siinä, että vastaan tulee paljon ihmisiä, joilla on epämuodostumia eri paikoissa. Museossa meille selvisi, että ne on myrkkykaasun aiheuttamia. Jenkit on sitä tänne ruiskutellu ympäriinsä. Kyllä ois amerikkalaisena matalaa profiilia pitäny siinä museossa. Niin kovaa kyytiä jenkit siellä sai.

Päätettiin, että jouluna otetaan rennosti ja ollaan viikko samassa paikassa. Paikaksi valikoitu Phu Quocin saari Etelä-Vietnamissa. Säätiedotus näytti hyvältä siellä ja ajatus biitsistä houkutteli. Meillä on Vietnamissa aikaa 15 vuorokautta ilman viisumia. Siksi päädyttiin siihen, että Vietnamista ei nähä ku kaks paikkaa, vaikka täällä ois varmasti niin paljon nähtävää! Ei oo säntäilyssäkään mitään järkeä. Yöbussilla sitten lähettiin matkaan. Kakulle eka kerta sellasessa ja hyvinhä siinä sai nukuttua. Penkin sai niin taakse ja jalat oikastua suoraksi (paitsi Pekka ei tietenkään mahtunu). Aamulla meidät kuskattiin satamaan ja siitä laivalla saareen. Hyvältä vaikuttaa! Vuokrattiin skootteri koko viikoksi, aurinko paistaa ja hiekkarantaa riittää.. siitä enemmän ens kirjotuksessa.

Kyllä täällä kelpaa joulua vietellä. Pakko myöntää silti, että molemmilla pieni haikeus mielessä, kun aatto alkaa lähestyä. Kyllä se on vaan niin perhejuhla ja siihen ollaan molemmat totuttu. Nyt me vietetään sitä kahestaan täällä auringon paisteessa. Ei meinaa oikeen joulufiilis tulla mutta eiköhän me niitä perhejouluja Suomessa ehitä viettää. Ihan varmasti monta kertaa joulun aikana mietitään, että mitä siellä kotona nyt tapahtuu. Kuka leikkaa kinkun? Miltä näyttää joulupukki tänä vuonna? Mitä kaikki saa lahjaksi? Muistaako meitä kukaan täällä kaukana? Me ainakin muistetaan ja vaikka meistä ei kumpikaan oo kova ikävöimään niin sillon on varmasti koti-ikävä. Kaikki mahollinen materiaali jouluisesta Suomesta on tervetullutta! No, meillä on tällä kertaa erityinen ja varmasti iki-muistoinen joulu.

Rauhallista joulua kaikille!

Kuvia Kiinasta

Kiina

No hei taas pitkästä aikaa. Kirjoteltiin jo pitkä pätkä mutta se katos. :( ÄÄH. No alotetaan alusta. Blogi on ollu koskematon nyt yli viikon. Kiinassa ei toimi google eikä googlen palvelut, ei facebook, ei instagram, ei youtube, eikä tää blogger. Myös nettii pätkii aika paljon ja saattaa välillä olla monta tuntia toimimatta. Tultiin Kiinaan Mongoliasta kiinalaisella junalla. Alko hirvee säätö mihin meidät ja meidän rinkat laitetaan. Pikku kopissa neljä ihmistä, kaks hästääjää ja me. Ne venkslas kasseja sinne ja tänne. Pekka työnsi ne jossain välissä ulos ja aseteltiin rinkat järkevästi. :) Ja että se juna oli likanen! Liekkö vaikutusta ollu siellä että venäläisissä junissa oli vaunuemännät ja kiinalaisissa vaunuisännät. ;) Plussaa oli se että matkustettiin neljän hengen kakkosluokan hytissä ja saatiin pitää se meillä kahestaan koko ajan.

Peking on meille Kiina, koska vietettiin koko aika vaan Pekingissä. Ihmiset oli kiireisiä, harva osas englantia (enemmän ku Venäjällä ), jonottaa ei osattu, älypuhelinta räpellettiin jatkuvasti ja saastemäärä on valtava. Tavaraa on paljon ja se on halpaa. Ja porukkaa riittää joka koloon. Eikä ihme. Pekingissä asuu 25 miljoonaa ihmistä. Yllätyttiin siitä, että siellä oli siistiä. Ihmiset roskitti ja syljeskeli kaikkialle, mutta siivoojia oli niin paljon, että metroasemillakin lattiat kiilsi. Saasteen kanssa meillä oli todella hyvä tuuri. Muutama päivä oli saasteisempi, mutta muina päivinä taivas oli kirkaan sininen. Tuuli sen verran kovaa, että se vei saasteen pois ja paransi näkyvyyttä.

Asuttiin melkein koko viikko Pitkäsen Kaisalla ja Markolla. Vielä kerran kiitos siitä! Junamatkan jälkeen tuntu lottovoitolta päästä oikeaan kotiin. Syödä suomalaista kotiruokaa, puhua suomea, nähä tuttuja ja lapsia! Pitää taukoa rinkan kantamisesta, seuraavan yöpaikan metsästyksestä, aamupalapaikan miettimisestä ja kaikenlaisesta säätämisestä.

Käytiin kattoon nähtävyyksiä tietysti: kielletty kaupunki, Tian'anmenin aukio (tällä kertaa selvittiin ilman verilöylyä Pekan kapinahengestä huolimatta), olympiakylä eli linnunpesä, jossa oksat vähän paksumpaa mallia, silmälasimarketit, muita shoppailupaikkoja ja iha vaa käveltiin ja ihmeteltiin miljoonakaupungin menoa. Pekka osti aurinkolasit voimakkuuksilla ja makso n. 33 euroa. Metroilla liikkuminen oli erittäin kätevää ja halpaa. Kävelyä ja porraskävelyä tuli ihan huomaamatta yli kymmenen kilometriä päivässä. :)

Kiinaan ku oli päästy nii pitihän se kuuluisa muurikin käydä kattoon. Ei otettu menomatkasta sen enempää selvää ku Pekan nokialaisella tarkistettiin että metrolla ja bussilla pääsee. Matka-ajaksi puhelin anto n. 4h. Tässä välissä pakko kehasta nokialaista. Kartta toimii ilman nettiä, sijainti on löytyny aina ja toimii myös reittioppaana, koska löytää bussireitit, pysäkit ja bussien numerotki. Lähettiin siis matkaan. Kolmella metrolla ja kahella bussilla päästiin muurille eikä menny matkaan ku 2,5 tuntia. Koko lysti maksoi 9 kiinan juania eli vähän yli euron. Pientä säätämistä toki oli oikean pysäkin löytämisessä. Muuri on kyllä vaikuttava ilmestys ja kiinalaisia riitti sielläkin. Turisteja oli tosi vähä niinku ei missään muuallakaan tähän asti oo ollu. Takas kaupunkiin päin lähtiessä ihmeteltiin pitkää jonoa busseihin mutta suunnattiin sinne pysäkille mihin oli tultuki. Kohta tuli joku nainen selkkaamaan ja osoitteli jonoa kohti. Selvis että Pekingiin oli ne toiset bussit menossa ja vieläpä suoraan ilman pysähdyksiä. Helpommalla päästiin siis paluumatka. Yks hyvä muistutus meille, että asioista voi hiukkasen ottaa selvää ennenku toimii. :)

Pekingissä saatiin molemmat flunssa. Vaikka pakkasta ei ollu ku muutama aste niin kova tuuli teki sen, että ilma oli erittäin kylmä. Kyllästyttiin kylmään ihan totaalisesti ja päätettiin lentää suoraan lämpimään. Varattiin lennot Vietnamiin, Ho Chi Minh Cityyn (entinen Saigon). Kuumeisena lähettiin matkaan, mutta perille päästiin särkylääkkeen voimin. Oltiin otettu selvää että alle 15 vuorokauden matkoihin ei tarvi olla viisumia. Paluuliput ne saattaa vaatia mutta niitä meillä ei tietenkään ollu, kun tarkotus ois lähtä jatkaan bussilla eteenpäin. Passintarkastuksessa miesvirkailija ei päästäny meitä läpi vaan ohjas landing visa -kylteille päin. Siellä ihmisillä oli jonossa jotain leimattuja lappuja ja vähän aikaa mietittiin, että oisko meilläki pitäny olla. Luukulla mies sitten kyseli suunnitelmista ja sano että tarvis olla se lippu. Very difficult, very difficult. Käski mennä passitarkastukseen ja sanoa, että aiotaan mennä bussilla Kambodzaan. Uudestaan tiskille ja virkailijahan meille passit leimas! Helppo rajanylitys. :) Nyt ollaan täällä lämpimässä ja nautitaan siitä niin paljon! Katri on sairastanu koko päivän kuumeisena huoneessa ja Pekka kierrelly kaupunkia. Nyt jo tykätään tästä maasta, ihmiset hymyilee paljon, on palvelualttiita ja kaikki osaa englantia. Paranemista kohti!

Mongolia

Saapuminen Mongoliaan vei meiltä yhen päivän enemmän ku oltiin suunniteltu. Tultiin yöjunalla Irkutskista Ulan-Udeen ja tarkotus oli Lonely Planetin ohjeiden varassa löytää aamulla klo 7.30 lähtevä bussi. Kuuden kilometrin hikisen  taivaltamisen ja pakkasessa jäätymisen jälkeen klo 7.45 jouduttiin luovuttaan. Ei päästy hyvistä aikomuksista huolimatta bussiin. Moni yritti meitä kyllä opastaa ystävällisesti edes johonkin suuntaan, mutta keltään ei saanu oikeaa vastausta. Luovutustappion jälkeen löydettiin onneksi erittäin mukava hostelli, johon päästiin lämmitteleen kohmeisia sormia ja siellä ystävällinen ENGLANTIA puhuva nainen kertoi, että ohjeet ovat vanhentuneet. Kakkuhan tässä touhussa vilustui ihan kunnolla ja niiskutti flunssasena jo toista kertaa viikon sisään.

Oikeilla ohjeilla seuraavana päivänä päästiin perille Mongoliaan. Ensimmäinen yllätys oli länsimaisilla kirjaimilla kirjotetut kyltit, joita näky paljon! Venäjällä oli niitä turhaan saanut hakea. Ulan Bator, johon ekaksi saavuttiin, on Mongolian pääkaupunki. Saasteinen, laajalle levinnyt ja länsimaistunut. Ihmiset näyttää täällä jo viirusilmäisiltä ja isoposkisilta aasialaisilta. Kakku tuntee kuuluvansa joukkoon näitten ominaisuuksien ja myös pituuden puolesta. Vihdoinkin, sitä on odotettu!

Päätettiin täällä tuhlata vähän enemmän rahaa ja ostettiin retki maaseudulle. Aamulla aikaisin lähettiin oppaan ja kuskin kanssa ajeleen. Mongoliassa 300 kilometrin matkaan meillä meni 6h. Vanhalla venäläisellä nelivetopakulla kuski veteli semmosta n. 60 kilometrin tuntivauhtia. Tiet on erittäin möykkyset vaikka olisikin asfaltoitu. Köröttelyn jälkeen päästiin katsomaan paikallisten asumusta. Maaseudulla mongolialaiset asuu teltoissa. Sisältä ne on jopa kalustettu lipastoilla ja buddhalle löytyy oma alttari tietenki. Rastastettiin tunti hevosilla ja jatkettiin matkaa toiseen perheeseen. Siellä meitä ruokittiin hevosen lihalla, suolilla ja mongolian perinteisellä juomalla (vihreä tee, maito ja suola). Saatiin myös maistaa hevosen maitoa ja jotain pastapalleroita, joissa oli lihaa sisällä. Ruoka on erittäin hyvää, mutta tosi suolasta ja lihapitoista. Nukuttiin siinä paikallisten teltassa yö ja tottahan meille turisteille annettiin molemmille kaksi makuupussia. Se tuli tarpeeseen, sillä alkuillan hiostavan kuumuden jälkeen teltta alkoi viileneen. Kylmä ei onneksi tullut. Sanotaanko, että meille kokemuksena tuo teltassa nukkuminen ei ollut uutta, mutta onhan se käsittämätöntä, että joku ASUU sellaisessa teltassa kesät talvet. Respect.

Aamulla syötiin riisipuurot (vähä litkumpaa ku meillä mutta muuten samaa tavaraa) ja lähettiin perinteisissä mongolialaisissa vaatteissa kameliratsastukselle. Ihania, karvasia palleroita. :) Paluumatkalle lähettiin heti tämän jälkeen ja taas oli edessä 6h pomppivaa kyytiä.

Mielenkiintonen maa. Gopin autiomaa ois kiinnostanu meitä, mutta kylmyyden ja kaukaisen sijannin vuoksi se jää meiltä nyt näkemättä. Täällä on edullista syödä ja asua, mutta nuo retket on suhteellisen kalliita. Varsinki nyt kun ei oo muita turisteja liikenteessä, joiden kans jakaa retkikustannuksia. Kylmyys on silti meille tällä hetkellä ainut epämiellyttävä asia täällä. Suomalaisinahan me ollaan siihen tottuneita, mutta ehkä ajatus ulkomailla olemisesta ei sisällä pakkasessa värjöttelyä ja sormien lämmittelyä vaan hikistä hellettä. Siitä me on näissä kylmissä maissa ollaan aina haaveiltu ku pakkanen meinaa ottaa päähän.

Itsenäisyyspäivä meni meillä siis näin epätavallisesti. Kohta ajateltiin alkaa kattoon linnan juhlia, jos saadaan ne netistä näkymään. Kyllä jo näiden kahden maan jälkeen on taas sellainen olo, että Suomi on se maa, jossa haluamme elämämme viettää. On siellä vaan asiat hyvin, vaikka kaikenlaista pientä naristavaa aina löytyy. :) Hyvää itsenäisyyspäivää!

Huomenna aamulla junaan. China here se come!

Kuvia matkan varrelta

Neljä ensimmäistä kuvaa junamatkalta ja viimeiset Baikalin rannalta. Ei käyty uimassa vaikka sitä harkittiinki. ;)