Kiina

No hei taas pitkästä aikaa. Kirjoteltiin jo pitkä pätkä mutta se katos. :( ÄÄH. No alotetaan alusta. Blogi on ollu koskematon nyt yli viikon. Kiinassa ei toimi google eikä googlen palvelut, ei facebook, ei instagram, ei youtube, eikä tää blogger. Myös nettii pätkii aika paljon ja saattaa välillä olla monta tuntia toimimatta. Tultiin Kiinaan Mongoliasta kiinalaisella junalla. Alko hirvee säätö mihin meidät ja meidän rinkat laitetaan. Pikku kopissa neljä ihmistä, kaks hästääjää ja me. Ne venkslas kasseja sinne ja tänne. Pekka työnsi ne jossain välissä ulos ja aseteltiin rinkat järkevästi. :) Ja että se juna oli likanen! Liekkö vaikutusta ollu siellä että venäläisissä junissa oli vaunuemännät ja kiinalaisissa vaunuisännät. ;) Plussaa oli se että matkustettiin neljän hengen kakkosluokan hytissä ja saatiin pitää se meillä kahestaan koko ajan.

Peking on meille Kiina, koska vietettiin koko aika vaan Pekingissä. Ihmiset oli kiireisiä, harva osas englantia (enemmän ku Venäjällä ), jonottaa ei osattu, älypuhelinta räpellettiin jatkuvasti ja saastemäärä on valtava. Tavaraa on paljon ja se on halpaa. Ja porukkaa riittää joka koloon. Eikä ihme. Pekingissä asuu 25 miljoonaa ihmistä. Yllätyttiin siitä, että siellä oli siistiä. Ihmiset roskitti ja syljeskeli kaikkialle, mutta siivoojia oli niin paljon, että metroasemillakin lattiat kiilsi. Saasteen kanssa meillä oli todella hyvä tuuri. Muutama päivä oli saasteisempi, mutta muina päivinä taivas oli kirkaan sininen. Tuuli sen verran kovaa, että se vei saasteen pois ja paransi näkyvyyttä.

Asuttiin melkein koko viikko Pitkäsen Kaisalla ja Markolla. Vielä kerran kiitos siitä! Junamatkan jälkeen tuntu lottovoitolta päästä oikeaan kotiin. Syödä suomalaista kotiruokaa, puhua suomea, nähä tuttuja ja lapsia! Pitää taukoa rinkan kantamisesta, seuraavan yöpaikan metsästyksestä, aamupalapaikan miettimisestä ja kaikenlaisesta säätämisestä.

Käytiin kattoon nähtävyyksiä tietysti: kielletty kaupunki, Tian'anmenin aukio (tällä kertaa selvittiin ilman verilöylyä Pekan kapinahengestä huolimatta), olympiakylä eli linnunpesä, jossa oksat vähän paksumpaa mallia, silmälasimarketit, muita shoppailupaikkoja ja iha vaa käveltiin ja ihmeteltiin miljoonakaupungin menoa. Pekka osti aurinkolasit voimakkuuksilla ja makso n. 33 euroa. Metroilla liikkuminen oli erittäin kätevää ja halpaa. Kävelyä ja porraskävelyä tuli ihan huomaamatta yli kymmenen kilometriä päivässä. :)

Kiinaan ku oli päästy nii pitihän se kuuluisa muurikin käydä kattoon. Ei otettu menomatkasta sen enempää selvää ku Pekan nokialaisella tarkistettiin että metrolla ja bussilla pääsee. Matka-ajaksi puhelin anto n. 4h. Tässä välissä pakko kehasta nokialaista. Kartta toimii ilman nettiä, sijainti on löytyny aina ja toimii myös reittioppaana, koska löytää bussireitit, pysäkit ja bussien numerotki. Lähettiin siis matkaan. Kolmella metrolla ja kahella bussilla päästiin muurille eikä menny matkaan ku 2,5 tuntia. Koko lysti maksoi 9 kiinan juania eli vähän yli euron. Pientä säätämistä toki oli oikean pysäkin löytämisessä. Muuri on kyllä vaikuttava ilmestys ja kiinalaisia riitti sielläkin. Turisteja oli tosi vähä niinku ei missään muuallakaan tähän asti oo ollu. Takas kaupunkiin päin lähtiessä ihmeteltiin pitkää jonoa busseihin mutta suunnattiin sinne pysäkille mihin oli tultuki. Kohta tuli joku nainen selkkaamaan ja osoitteli jonoa kohti. Selvis että Pekingiin oli ne toiset bussit menossa ja vieläpä suoraan ilman pysähdyksiä. Helpommalla päästiin siis paluumatka. Yks hyvä muistutus meille, että asioista voi hiukkasen ottaa selvää ennenku toimii. :)

Pekingissä saatiin molemmat flunssa. Vaikka pakkasta ei ollu ku muutama aste niin kova tuuli teki sen, että ilma oli erittäin kylmä. Kyllästyttiin kylmään ihan totaalisesti ja päätettiin lentää suoraan lämpimään. Varattiin lennot Vietnamiin, Ho Chi Minh Cityyn (entinen Saigon). Kuumeisena lähettiin matkaan, mutta perille päästiin särkylääkkeen voimin. Oltiin otettu selvää että alle 15 vuorokauden matkoihin ei tarvi olla viisumia. Paluuliput ne saattaa vaatia mutta niitä meillä ei tietenkään ollu, kun tarkotus ois lähtä jatkaan bussilla eteenpäin. Passintarkastuksessa miesvirkailija ei päästäny meitä läpi vaan ohjas landing visa -kylteille päin. Siellä ihmisillä oli jonossa jotain leimattuja lappuja ja vähän aikaa mietittiin, että oisko meilläki pitäny olla. Luukulla mies sitten kyseli suunnitelmista ja sano että tarvis olla se lippu. Very difficult, very difficult. Käski mennä passitarkastukseen ja sanoa, että aiotaan mennä bussilla Kambodzaan. Uudestaan tiskille ja virkailijahan meille passit leimas! Helppo rajanylitys. :) Nyt ollaan täällä lämpimässä ja nautitaan siitä niin paljon! Katri on sairastanu koko päivän kuumeisena huoneessa ja Pekka kierrelly kaupunkia. Nyt jo tykätään tästä maasta, ihmiset hymyilee paljon, on palvelualttiita ja kaikki osaa englantia. Paranemista kohti!